Duunivalmentajat

Valmentajien esittely

Emilia Sorajoki

Emilia

Emilia haluaa auttaa jokaista valmennettavaa oivaltamaan ja löytämään oman potentiaalin (työ)elämässä. Jokaisessa ihmisessä, oli sitten uran alkuvaiheessa, tai jo pidemmän aikaa työelämässä ollut, on valtava määrä vahvuuksia ja osaamista, jota ei välttämättä edes itse tunnista. Emilia auttaa valmennettavia löytämään motivaatiotekijät, sekä myös kehittämään omia toimintatapoja, joiden avulla valmennettava oppii oivaltamaan ja tekemään oman osaamisen näkyväksi niin, että se tukee valmennettavan työelämän tavoitteita ja toiveita.

Emilia on koulutukseltaan pian valmis aikuiskasvatustieteen maisteri, sekä aikuiskouluttaja.  Valmennuskokemusta hänellä on myös korkeakoulukentältä, sekä tällä hetkellä hän tekee tutkimusta korkeakouluopiskelijoiden uraohjauksen kokemuksista. Näin ollen Myös opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden pohdinnat työelämään liittyen, sekä oman suunnan löytämiseen on lähellä sydäntä.

Emilian kanssa ei tarvitse kaihtaa epävarmuuden tai keskeneräisyyden fiiliksiä ja toisaalta taas valmennuksissa voidaan käsitellä onnistumisia ja seuraavia steppejä- oli kyseessä sitten valmistuminen, työpaikan vaihto, urasuunnan muutos, päätös opiskeluun hakemisesta. Valmennuksessa saa olla juuri sellaisena kuin on sillä hetkellä.

Emilia valmentaa seuraavissa teemoissa:

  • Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen
  • Opiskelupaikan hakemiseen liittyvät teemat ja pohdinnat (pääsykokeet, mikä ala olisi minulle sopiva)
  • Työnhaku
  • CV:n ja hakemuksen luominen, sekä työhaastatteluun valmistautuminen
  • Työnhaku vähäisellä työkokemuksella (kesätyönhaku, harjoittelupaikkahaku, oman alan työn löytäminen)
  • Itselle soveltuvan työn löytäminen

Esa Hukkanen

Esa

Esa on tarkkanäköinen ihmisten tuntija, joka kohtaa jokaisen valmennettavan yksilöllisesti ja henkilökohtaisesti. Esan ymmärrys ihmisten ja organisaatioiden toiminnasta on kehittynyt mm. asiakaspalvelutiimin esihenkilönä, asiakaskokemuskonsulttina ja laajoissa opinnoissa.

Esa näkee jokaisen valmennettavansa ainutlaatuisena. Hän pystyy tunnistamaan valmennettavan yksilölliset vahvuudet ja sanoittamaan ne vaikkapa työhakemukseen.

Esa tuntee hyvin myös TE-palvelut sekä opiskelumahdollisuudet.

Esa valmentaa seuraavista teemoista:

  • Työnhaku
  • Osaamisen tunnistaminen
  • Osaamisen kehittäminen
  • Työnhakuasiakirjat
  • Job seeking advice

Esa valmentaa suomen ja englannin kielellä.

”Esa on ammattilainen ja häneltä saa konkreettisia, näkemyksellisiä neuvoja sekä selkeyttä omaan ajatteluun.”